lauantai 18. toukokuuta 2013

Louhinta jatkuu

Eilen aamulla kävimme tontilla tapaamassa pihasuunnittelijaa. Hän antoi ohjeita maaurakoitsijalle säilytettävän louheen määrästä. Osa louheesta on tarkoitus käyttää kivimuuriin mutta suurin osa tullaan viemään pois. Suunnittelijalla oli jo karkea luonnos tulevasta pihasta, lisään kuvan blogiin kunhan saadaan vähän viimeistellympi versio siitä.

Jäimme vielä katsomaan päivän ensimmäistä räjäytystä. Suojamattojen nostossa ei kauaa aikaa mennyt. Sen jälkeen liikenteen pysäytys, pillin piippaus, pieni poksahdus ja vähäinen savupilvi ilmaan. Ensimmäinen kerros korkeaa kalliota oli räjäytetty. Sen jälkeen me hajaannuttiin tarhaan, kouluun ja töihin.

Louhinta olisi saatu eilen valmiiksi mutta keskiviikon kahden ylimääräisen katselmuksen aiheuttama viivästys aikatauluun saa aikaan sen että loput kalliosta räjäytetään maanantaina.

Pihasuunnittelija aloitti työnsä tällä viikolla ja hän huomasi heti virheen autokatoksen sijoittumisessa tontille. Autokatoksen ja pääsisäänkäynnin välinen korkeusero on 4,6 metriä joka tarkoittaisi melkoista määrää portaita. Arkkitehti muuttaa nyt autokatoksen korkoa 60 senttiä ylöspäin.

Vantaalla muuttui koordinaattijärjestelmä 1.12.2012 ja uuden ero vanhaan on +31 cm. Lupakuvat ja pohjatutkimus on tehty vanhan järjestelmän mukaan. Louhinta taas on tehty uuden  järjestelmän mukaan, joten jos halutaan päästä alkuperäiseen korkoon niin silloin pitäisi louhia lisää 31 cm. Minä tapaan arkkitehdin maanantaiaamuna tontilla ja katsomme silloin mitä kannattaa tehdä. Luultavasti muutamme kuvat niin että ei tarvitse louhia enää lisää. Toisaalta lisälouhiminen pienentäisi autokatoksen ja sisäänkäynnin välistä korkeuseroa.


Louheesta on tehty tie porauskalustoa varten. Vasemmalla näkyvä kallio on lähes viis metriä korkea vaikka sitä ei kuvasta uskoisikaan.

Korkean kallion räjäytys alkaa suojamattojen asettelulla. Kyllä kävi kaivurikuskilta tosi helpon oloisesti mattojen asettelu oikeaan kohtaan. Kaivurin takana ollut ylipanostaja antoi ohjeita että mihin kohtaan matot sijoitetaan.

Matto asettuu täsmälleen oikeaan kohtaan. Muutamassa minuutissa oli kaikki matot aseteltu paikoilleen.

Kävin vielä töiden jälkeen tontilla katsomassa tilannetta. Iso kallio oli räjäytetty kokonaan. Maanantaina tullaan vielä louhimaan loput kalliosta ja sen jälkeen alkaa rekkaralli eli louheen poisvienti. Kuvasta näkyy hyvin miten koko neljän-viiden metrin syvyinen talon pohjakuoppa on täynnä louhetta. Yksikerroksisen talon kun rakentaisi niin sen saisi nyt tehtyä tasaiselle maalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti