perjantai 9. elokuuta 2013

Päätykolmio valmistuu

Ensimmäinen pääty alkaa olla valmiina. Aikaa yhdellä miehellä sen tekemiseen meni vähän yli päivä. Tai ainakin luulen että yksi mies teki sen kokonaan koska en eilen illalla enkä tänään nähnyt toista kaveria rakennuksella.

Pientä säätöä tuli päädyn pikkuikkunoiden kanssa. Kellarin ikkuna oli oikealla kohdalla mutta ensimmäisen kerroksen ikkuna on 200 mm liikaa vasemmalla. Arkkitehti oli piirtänyt ikkunat talon keskilinjasta oikealle. Rakennesuunnittelija unohti antaa käyttöullakon ikkunan paikan kattoristikoiden suunnittelijalle joten kattoristikko on nyt tehty niin että ikkunan paikkaa joudutaan siirtämään 100 mm oikealle. Se taas tarkoittaa sitä että myös kellarin ikkunaa siirretään saman verran ja ensimmäisen kerroksen ikkunaa 300 mm. Eli rälläkällä on taas töitä.

Kuistin ikkunamuutos (800 mm leveästä 700 mm leveäksi) on nyt tehty Domukselle. Se ja nuo ylemmät muutokset pitää vielä lähettää arkkitehdille, niin saadaan muutokset vielä rakennuslupakuviinkin.


Ensimmäinen päätykolmio melkein valmis.
Toisen päädyn pienet ikkunat ovat eri kohdilla. Jotta ikkunat saadaan samalle kohtaa käyttöullakon ikkunan kanssa, niin kellarin ikkunaa siirretään 100 mm oikealle ja yläkerran ikkunaa 300 mm.

1 kommentti:

  1. Mitä tarkoitat sirtää ikkunaa ? Betoni pois ? Siinähän on raudoitus

    VastaaPoista