sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lammi-Kivitalot esittelyitä

Kävin tällä viikolla tutustumassa kolmeen eri rakennusvaiheissa olevaan Lammi-Kivitalot kohteeseen. Vantaan kohteeseen sain kutsun urakoitsijalta, Helsingin ja Espoon kohteisiin sain kutsun postitse Lammi-Kivitaloilta.

Perjantaina töiden jälkeen menin tapaamaan toista tarjouksen antanutta urakoitsijaa Vantaan Kiertomäentielle. Tämä rakennuskohde on noin kilometrin päästä meidän tulevasta kodista ja siinä on sama LVI-suunnittelija kuin meilläkin. Urakoitsija esitteli runkovaiheessa olevaa työmaata paikan päällä ja kertoi samalla hänen tapaansa toimia. Hänen yrityksensä tekee tarvittaessa/mielellään myös kaikki sisätyöt (tasoitukset, maalaukset, laatoitukset) ja ulkoverhouksen rappauksen.

Hänen tarjouksensa pitää sisällään (runkopystytyksen lisäksi)
- telineet töineen, vuokrineen ja kuljetuksineen sisältyvät tarjoukseen
- nostolaitekustannukset eivät sisälly tarjoukseen mutta hän voi tehdä arvion kuluista
- koordinoi nostot tontille
- hoitaa materiaalien logistiikan, aikataulutuksen ja vastaanoton
- hoitaa LVI- ja sähköurakoiden aikataulutuksen ja koordinoinnin
- vastaa rakennusmateriaalien työnaikaisesta suojauksesta sekä siivouksesta (tilaaja hoitaa jätteiden poisviennin)


Lauantaina Elli meni Helsingin Falkullaan hoitamaan eläimiä ja me, Maritan ja Juhon kanssa, Helsingin Vartiokylään taloesittelyyn. Kyseessä oli muuttovalmis rinnetalo, suunnilleen samankokoinen kuin meidän tuleva talo. Tässäkin kohteessa LVI-suunnittelija oli sama kuin meillä ja lisäksi sähkösuunnittelija oli sama joka meillekin tullaan valitsemaan. Vastaavana työnjohtajana oli henkilö, jolta olen pyytänyt tarjouksen. Paikalla oli myös sama Lammi-Kivitalon edustaja, jonka kanssa kävin talotarjouksen läpi alkuviikosta.  

Espoon kohteeseen menin appiukon kanssa. Kyseessä oli melkein valmis yksikerroksinen talo. Taas kerran sama LVI-suunnittelija kuin meillä. Paikalla oli toinen vastaava työnjohtaja jolta olin pyytänyt tarjousta. Käytin tilaisuutta hyväksi ja kävin keskustelemassa hänen kanssaan. Minä olin miettinyt meidän taloon Unidrain lattiakaivoja mutta tämä vastaava mestari ja paikalla ollut urakoitsija eivät suosittelleet niiden käyttöä. Niiden asentaminen on hankalampaa kuin perinteisten lattiakaivojen ja ne vaativat pitkät kaadot ja niitä on kuulemma kahdenlaisia, niitä jotka vuotavat heti alusta alkaen ja niitä jotka tulevat vuotamaan.

1 kommentti:

  1. Tuo unidrain kommentti pisti kyllä miettimään mitähän pojat mahtoivat tarkoittaa? Idiootti varmempaa systeemiä ei ole kyllä itsellä tullut vastaan. Toki jos on laiskanpuoleinen putkari nii saattaa tuo asennuksen tarkkuus häiritä, mutta ei kyllä ole ammattimiehelle mikään ongelma. Toki kaivot hinnaltaan perinteiseen verrattuna on ainakin 10-kertainen. Ainut vaihtoehto tuo linjakaivo jos suunnittelette yli 10x10 laattakokoa lattiaan joiden käyttöä pidän itse ainakin ihan idioottimaisena heikomman ulkonäön vuoksi. Lisäksi siivouksessa ylivoimaisesti tympein homma on laattasaumojen puhdistus ja luonnollisesti 600x600 lattialaatoissa saumaa tulee mukavasti vähempi.

    VastaaPoista