lauantai 9. maaliskuuta 2013

Rakennesuunnittelija valittu

Laitoin tarjouspyynnön kuukausi sitten kolmelle eri rakennesuunnittelijalle. Pyysin tarjousta kahdesta erilaisesta mallista, 
- kokonaistarjousta betonivaluharkkotalosta
- rakennesuunnittelua pelkästään kellarin osalta jos yläkerta on puutalopaketti

Näiden kolmen tarjouksen lisäksi Lammi-Kivitalot lupasi antaa talopakettitarjouksen yhteydessä tarjouksen myös rakennesuunnittelusta. Eli odottelin sitten viimeistä rakennesuunnittelutarjousta tämän viikon maanantaihin asti, jolloin kävimme Lammi-Kivitalon tarjouksen läpi. Heidän kauttaan rakennesuunnittelu olisi ollut noin kuusi tuhatta euroa kalliimpi kuin halvin tarjous muualta, joten rakennesuunnittelu pudotettiin tarjouksesta pois.

Keskiviikkona sitten valitsin taloprojektimme rakennesuunnittelijaksi Markku Yrjösen. 
Sovimme tapaamisen perjantaiaamuksi Helsingin Pajamäkeen hänen toimistolleen. Perjantaina kävin allekirjoittamassa suunnittelusopimuksen ja samalla sovittiin että piirustukset olisivat valmiit pääsiäiseen mennessä. Suunnittelua varten olisi tarvinnut LVI suunnitelmista IV putkien läpiviennin kohdan ja perusvesikaivon sijoituspaikan. Ongelmana oli vaan se että LVI-suunnittelijaa ei ole vielä valittu. 

Portaat olivat aiheuttaneet harmaita hiuksia sekä arkkitehdille että minulle. Yksi rakennesuunnittelija oli nimittäin soittanut meidän arkkitehdille että portaiden ala- ja yläpäässä pitäisi olla pilarit tukemassa ontelolaattoja. Pilareita ei haluta koska takkahuoneen sohva on tarkoitus sijoittaa osittain portaiden alapuolelle. Jos pilari tulee niin sohva joudutaan sijoittamaan esim. päätyseinälle tai vaihtaa se kahteen nojatuoliin. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole hyvä. 

Lammi-Kivitaloilla oli hyvä ehdotus pilarien välttämiseksi. Portaiden molempiin päihin tulee poikittaiset teräspalkit ja ontelolaatat tulevat sillä kohtaa pitkittäin. Muualla ontelolaatat tulevat poikittain. Heitin idean meidän rakennesuunnittelijalle ettei hän vaan vahingossakaan ala suunnittelemaan alakertaan pilareita.


Alakerran pohjakuva
Lammi-Kivitalot käyttää P18 (175 mm) ontelolaattaa ja ontelolaatan kohdalla halkaistua EMH-350 harkkoa. Tällä ratkaisulla päästään siihen että koko ulkoseinä voidaan toteuttaa yhtä korkealla harkolla (200 mm). Tästä on myös se hyöty että ulommaisen betonikuoren ja eristeen väliset betoniaukot saadaan valettua yhtenäisiksi ja tiiviiksi. 

EMH-350 halkaistu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti