tiistai 28. tammikuuta 2014

Pääovi paikoillaan

Pakkasten alettua meille tuli kiire saada rakennus lämpimäksi. Tilasin ensimmäiseksi puhallusvillan asennuksen, ei taida tällä hetkellä olla kovin paljon asennuksia koska sen olisi saanut heti parin päivän sisällä. Otin asennuksen viime viikon maanantaille, jolloin yläpohjaan asennettiin 500 mm puhallusvillaa. 

Sitä ennen (toissa viikonloppuna) tehtiin käyttöullakon lattiaa varten ristiinkoolaus. Pitkittäinen koolaus tehtiin 900 mm jaolla ja poikittainen koolaus 400 mm jaolla. Koolaukset tehtiin 48x148 mm lankuista, autokatoksen rakentamisesta jääneistä lankuista saatiin tehtyä pitkittäiskoolaus ja loput haettiin Starkista. Samalla tehtiin käyttöullakon portaita varten kotelo 20 mm vanerista. Käyttöullakon lattiaksi tulee 28x95 mm lautalattia. 

Viime viikonloppuna asennettiin 150 mm villaa autokatoksen varaston seiniin ja kattoon. Villoituksen jälkeen laitettiin vielä höyrynsulkumuovi varastoon. Varasto pitää saada tällä viikolla käyttöön koska tavaraa alkaa tulemaan kiihtyvällä vauhdilla. Kannoimme myös alakerran takan osat sisätiloihin mutta yläkerran takkaleivinuunin osat painoivat niin paljon että pyysimme suosiolla maaurakoitsijaa nostamaan ne kaivinkoneella parvekkeelle. Takkamuurarin pitäisi tulla tällä viikolla asentamaan niitä.

Sunnuntaina rakennukselle ilmestyi sisätyöurakoitsijan työntekijä asentamaan kahta puuttuvaa ulko-ovea. Ja nyt meillä on pääovi paikoillaan.

Sisällä runkourakoitsijan työntekijä on tekemässä viimeisiä jäljelle jääneitä hommia (muutamia aukipiikkauksia, saunan väliseinän korjaus jne.).




Pääovi on paikoillaan ja piippukin on pellitetty. Alareunassa näkyy yläkerran takan osia, jotka maaurakoitsija kävi kaivinkoneella nostamassa kuistille pääoven eteen. Toinen nippu nostettiin terassille, molemmat kasat pitäisi vielä saada olohuoneeseen. 

Pääovi on Kaskipuun Kero, 58 mm paneelilla.
Varaston oveksi tuli Kaskipuun Olos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti