sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lattiat valettu

Blogin päivitys jäi taas vähemmälle kun olin kolmen päivän työmatkalla Oulussa ja heti sen perään viikonlopun kalastusreissulla. 


Maanantaina asennettiin lattialämmityskaapelit ylä- ja alakertaan. Samana päivänä valettiin myös autokatoksen ja tukimuurin anturat, ylimääräisen varaston katto ja takan laattavahvistus.


Raudoitukset asennettuna yläkertaan 10 mm solumuovin päälle.
Autokatoksen ja varaston anturat valettu. 

Varaston oven edustan tukimuurin antura valmis. 
Ylimääräisen varaston katto paikoillaan.
Lattialämmityskaapelit surrattu paikoilleen. Raudoitusveron alapuolella risteilevät sähkökaapelit ja yläpuolella lämmityskaapelit.
Yläkerran jakotukki ja siitä lähtevät lattialämmityskaapelit.

Valitsin lattiavalun tekijäksi Lattiamiehen. Valu alkoi perjantaiaamuna seitsemältä, en päässyt silloin paikalle mutta kahdeksan jälkeen ehdin käväisemään rakennuksella ennen töihin menoa. Yläkerta oli jo valettu ja tasoitettukin melkein kokonaan ja valu oli siirtynyt alakertaan. Ensimmäinen betonilasti loppui juuri samoihin aikoihin ja toinen lähti tilaukseen. Betoni tuli Ruskon betonilta, joten kauan ei tarvinnut odotella koska heidän tehdas on vajaan kymmenen kilometrin päässä.

Yläkerrassa on tasoitus meneillään.
Töiden jälkeen kaikki oli valmista ja lattia näytti hyvältä. Kuva on varastosta takkahuoneesen päin. Betonin pintaan laitettiin jälkikäsittelyaine, joten se ei ollut vielä niin kuiva että lattialla olisi voinut kävellä. Tulipahan se todettua kun Juho painoi sormenjälkensä taustalla näkyvän ulko-oven eteen...
Kuvaa pesuhuoneesta kotiteatterihuoneeseen päin. Takana näkyy tekninen tila johtohässäköineen. 
Alakerran makuuhuoneet.
Kuvaa olohuoneesta keittiöön päin. Stop-tekstin kohdalla on hormin aukko.
Autokatoksen sokkelia oli saatu nostettua kolme harkkokerrosta.

Puiden pilkkomis urakka alkaa lähestyä loppuaan, enää on jälellä kuusi kolmen metrin mittaista tukkia. Sen jälkeen halkopinot suojataan pressuilla talveksi.

Etualalla on 6 x 2 x 1,2 m pino halkoja. 
Tällainen kaveri siellä oli jo mittailemassa puupinoa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti