sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Sisustus- ja valaistussuunnittelija valittu

Minusta on ollut alusta asti selvää se että me otamme sisustus- ja valaistussuunnittelijan mukaan taloprojektiimme. Monet ovat olleet sitä mieltä ettei näistä kannata maksaa, nehän voi päättää itsekin. Muistan kyllä hyvin kuinka vaikeaa oli kaakeleiden valinta edellisen asunnon kylpyhuoneremontin aikaan (pieleenhän se mosaiikkivalinta meni tietenkin). Tai kuinka vaikeaa oli keittiön välitilan kaakelin valinta seuraavana vuonna. Tai kuinka monta erilaista maalipurkkia tuli ostettua Tikkurilan värilappusten perusteella, maalit kun olivat seinässä aivan erivärisiä kuin siinä pienessä pahvilapussa. Eli meille tulee sisustus- ja valaistussuunnittelija.

Laitoin tammikuun lopussa tarjouspyynnön sisustus- ja valaistussuunnittelusta peräti kahdelle suunnittelijalle (ettei tulisi liikaa vaihtoehtoja). Kummaltakin tuli muutaman erilaisen hinta-arvion sisältävä vastaus nopeasti. Tällä viikolla me teimme valintamme ja valitsimme sisustussuunnittelijaksi Erja Taipaleen, Tilasi Ky. Tapaaminen sovittiin lauantaiksi klo 15 hänen toimistolleen. 

Lauantaina ajoimme koko perhe Kulosaareen, lapsille oli varattu mukaan kannettava DVD-soitin ja kaksi Bambi -elokuvaa. Maritan kanssa olimme kumpikin varautuneet omilla sisustuskuvanipuilla, joita sitten esiteltiin vuoron perään sisustussuunnittelijalle. Ja selvisihän se lopulta miksi meidän sisustusmaut on niin erilaiset. Marita pitää romanttisesta ja runsaasta sisustuksesta. Minun tyylisuuntani taas on funktionalismi ja minimalistinen sisustus. Nyt nämä tyylit pitäisi saada yhdistettyä samaan taloon.

Parin tunnin keskustelun aikana kävi ilmi että hän tekee yleensä myös kohteen keittiösuunnitelmat. Tämä helpottaa meidän keittiösuunnittelua niin ettei meidän tarvitse vielä tässä vaiheessa laukata keittiöliikkeissä suunnittelemassa keittiötä. Annetaan sisustussuunnittelijan tehdä keittiösuunnitelma sähkö- ja LVI-suunnittelun pohjaksi. Aikanaan sitten pyydetään tarjoukset keittiöliikkeistä näiden suunnitelmien perusteella.

Tästä lähdetään liikkeelle, toivottavasti lopputulos on hyvä.

7 kommenttia:

  1. Itse olen myös ajatellut alusta asti että vaimo saa lyödä päänsä yhteen sisustussuunnittelijan kanssa. Tuleepahan ainakin toimiva kokonaisuus. Olen myös harkinnut tuota sis.suunnittelijan käyttämistä toimivan keittiön suunnitteluun niin olisi EHKÄ helpompi pyytää vertailukelpoisia tarjouksia keittiöfirmoilta. Kun kaikista ei suunnitelmia kuulemma mukaankaan saa.

    Itseäni ainakin kiinnostaisi myös mitä em. suunnittelut kustantaa. Jos vaan viitsit julkaista julkisesti tietoja sitä mukaa kun niitä varmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä minä olen se joka on koko ajan halunnut sisustus- ja valaistussuunnittelijan mukaan samoin kuin pihasuunnittelijan. Minun sisustusmaku on kuitenkin ehkä liian kallis meidän budjetillemme.

      Keittiösuunnittelun kanssa on ollut kiire sen takia että saadaan suunnitelmat valmiiksi ennen LVI- ja sähkösuunnittelijan mukaan tuloa. Koska "oikea" keittiösuunnittelija ei tuonut mitään lisäarvoa siihen mitä olin itse suunnitellut, niin ei ole järkeä käydä monen firman edustajan kanssa piirtelemässä samaa pohjaa.

      Pitää kysellä suunnittelijoilta että sopiiko heille se että suunnittelutyön hinnat julkistetaan blogissa. Jos se heille sopii, niin päivitän niitä sitten tänne. Jos ei niin ainahan voit kysyä suoraan sähköpostitse. Itse haluaisin laittaa oikeat kustannukset näkyviin että niistä olisi mahdollisesti apua tuleville rakentajille. Muutamissa blogeissahan näin on tehtykin.

      Poista
  2. No jos viitsit, niin musta.tiilitalo@gmail.com. :)

    Kuinka teillä muuten toimi homma Uudenmaan pohjatutkimuksen kanssa? Paljon olen positiivista lukenut heidän toiminnastaan. Tuliko monta reikää, oliko muuten palvelu hyvää yms yms. Ja tietty hinta. Ilmeisesti luokkaa 800-900€ ollut aika monessa paikassa mitä on vastaan tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä UPT:tä, kaikki sujui tosi hyvin. Tarjous tuli heti sähköpostin lähettemisen jälkeen. Pohjatutkimus tehtiin sovittuna päivänä ja raportti tuli heti seuraavana päivänä sähköpostiin (paperinen sitä seuraavana). Tunnisteiden alla on kohta "Pohjatutkimus", josta löytyy tarkempaa tietoa.

      Poista
  3. Näyttäisi siltä, että meidän projektiin tulee sama henkilö sisustus- ja valaistussuunnitelijaksi, joten mielelläni luen kokemuksia lisää. Meidän tyyli on enemmän tuota minimalistista funktionalismia, joten toivottavasti tuo luonnistuu häneltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jenni, kävin juuri eilen suunnittelupalaverissa meidän sisustussuunnittelijan luona. Lähinnä katsottiin valaistussuunnitelmaa uusiksi. Muutamme korkeussuunnassa paljon tilaa vieviä halogen valaisimia matalampiin led-valaisimiin. Yläkerrassa haluttiin jättää katto mahdollisimman korkealle joten sinne jää vain noin 60 mm tila valaisimille.

      Meidän sisustussunnittelijamme on varmaan jo tuskastunut meidän päättämättömyyteemme. Suunnittelu olisi helppoa jos molemmilla olisi samanlainen tyyli.

      Poista
  4. Moro,

    Olen nyt lueskellut blogianne tähän postaukseen asti. Todella mielenkiintoista asiaa. Oma tonttimme on rinteessä ja osin avokalliota. Louhintaa tulee ja talo rinnemallia, kellarilla toivottavasti.

    Haluaisitko laittaa meille suuntaa-antavia hintatietoja noista eri suunnitelmista? Todella vaikeaa päästä alkuun omassa esisuunnittelussa, kun ei yhtään tiedä mitä mikin maksaa ja koska. O.o

    Kiitos miljoonasti!

    Uusikoti.suunnitteilla@gmail.com

    VastaaPoista