lauantai 20. heinäkuuta 2013

Toinen kerros nousee

Tämän viikon maanantaina nostettiin loput ulkoseinäharkot onteloiden päälle ja aloitettiin toisen kerroksen harkkojen latominen. Maaurakoitsija kävi kaivamassa reitin kallion juurelle että maalämpökaivon porakonella päästään sinne perjantaina. Samalla kertaa kaivettiin myös tukimuurin paikka varaston oven eteen. 

Keskiviikkona tuotiin kattoristikot tontille, urakoitsija ilmoitti että he eivät ole tontilla niitä vastaanottamassa. Ampaisin heti polkupyörällä tontille varmistamaan että kaikki menee ok. Homma sujui ok ja puolen tunnin kuluttua kattoristikot oli siististi purettuna talon vieressä. 

Torstaina sähkömies (tai sähkömiehen poika) kävi merkitsemässä harkkoihin pistorasioiden ja valokatkaisimien paikat. Jälleen kerran jouduin tarkentamaan niiden paikkoja eli merkkaamaan korkeudet ja etäisyydet ovi- ja ikkuna-aukoista. Olen varma että jos en olisi näitä laittanut niin jokainen valokatkaisija olisi ollut eri etäisyydellä ovenpielestä ja pistorasia nurkasta tai ikkuna-aukosta.

Perjantaina tuli maalämpökaivon poraaja ja levittäytyi koneineen ympäri tonttia. Toinen runkopystytyksen työntekijöistä säikäytti minut sanomalla että betoniauto on tulossa tontille hetkenä minä hyvänsä. Olin siinä uskossa että valu oli edellispäivänä siirretty ensi viikon maanantaille. Yritin tavoittaa urakoitsijaa mutta puhelin tuuttasi varattua koko ajan. Onneksi hän tuli hetken päästä tontille ja asia selvisi. Pojat olivat käsittäneet asian väärin, valu oli siirretty maanantaille sen takia että valmistelut saadaan tehtyä rauhassa ja maalämpökaivo porattua.

Jouduin pikaisesti muuttamaan suunnitelmia pääoven ja kuistin ikkunan välisestä seinästä. Arkkitehti oli piirtänyt siihen 200 mm levyisen seinän jossa olisi pitänyt kuljettaa sähköjohtoa ristiin rastiin. Harkko olisi pitänyt halkaista ja seinä muotittaa että johdotukset ja valu olisi saatu tehtyä. Suurempi syy muutokseen oli se että halusin valokatkaisijoiden olevan samalla etäisyydellä oviaukosta kuin muuallakin, joten muutimme lennosta seinän leveydeksi 300 mm. Päätykiviä käyttämällä saadaan sähköjohdotkin vietyä hienosti ilman erillisiä valumuotteja. Nyt muutos pitäisi vielä saada ikkunatoimittajan (Domus) tietoon, heidän myyjänsä ovat lomalla vielä kaksi viikkoa. Toivotaan että muistan muutoksen vielä silloinkin.

Maalämpökaivon porauksessa meni viitisen tuntia ja kallio oli heti parin metrin syvyydessä. Ikävä tilanne sattui poran kiskomisessa takaisin kun kone hajosi. No siellä se vielä tänäänkin nökötti meidän tontilla, puolet porasta kallion sisällä... Toivottavasti se saadaan tontilta pois ennen muuttoa.

Maanantaina on sitten toisen kerroksen seinän ensimmäinen valu ja samalla kertaa valetaan myös portaan antura. 

Maanantaina urakoitsija kaivoi tien maalämmön porakoneelle (harkot on jo nostettu ontelolaattojen päälle). 
Tukimuurin paikka varaston oven edessä. Tukimuurille valetaan antura ja muuri tehdään MH-200 harkoista.
Tiistaina yläkerran ensimmäinen harkkokerros oli asennettu. Maanantain pojat käyttivät ohjauspuiden tekemiseen.
Näkymä tulevalta terassilta. Kuvasta ei saa kunnon käsitystä korkeuseroista, pudotusta tielle on kahdeksan metriä.
Keskiviikkona tulivat kattoristikot. Niiden asennus on parin viikon päästä. Ristikoiden keskellä on aukko käyttöullakkoa varten.
Perjantaina porattiin maalämpökaivo. Kone savuttaa jo pahaenteisesti ja sehän sitten levisi porauksen päätteeksi. Kaivo saatin tehtyä mutta poraa ei saatu kaivosta pois.
Porakoneessa oli aika iso pyörän ketju. Kaivon poraamisessa tarvittiin tasainen alusta ja vettä. Kivituhka kerättiin erilliseen säiliöön mutta kyllä sitä silti jonkin verran jäi myös tontille.
Valu tehdään 8 harkkokerroksen korkeuteen. Kaverit olisivat halunneet latoa 12 harkkokerrosta ja valaa vasta sen jälkeen. Perusteluina oli että aukkojen ylityspalkit estävät betonin tasaisen leviämisen aukkojen viereisissä harkoissa. Näin varmaan onkin jos aukkojen vieressä käytetään harkkoja miten sattuu. Eli en hyväksynyt 12 kerrosta vaan sanoin urakoitsijalle että yläosa pitää tehdä oikein. Aukkojen ympärillä on käytettävä päätykiviä joissa on isompi valuaukko, näin ylityspalkit eivät tuki niitä kokonaan ja betonin vibraus onnistuu. Pitikö tämäkin sanoa rakennusalan ammattilaisille...
Pääoven ja kuistin ikkunan välinen seinä alkuperäisen suunnitelman mukaan tehtynä (200 mm harkolla).
Näin se sitten muutettiin eli 300 mm seinäksi. Merkinnät ovat kytkimien paikkoja, alimmaiseksi 1000 mm korkeudelle tulee valokatkaisija ja keskimmäiseksi 1500 mm korkeudelle ulkoportaiden sulanapitokaapeleiden ajastin ja ylimmäiseksi 1700 mm korkeudelle kotona/poissa kytkin.
Poraajalla alkoi kesäloma eilen ja hän kiroili ja tuskasteli kun kone levisi juuri loman alkaessa. No tontille se kuitenkin jäi, toivottavasti hakevat sen jossain vaiheessa pois ja toivottavasti saavat sen poran pois meidän kaivosta...

1 kommentti:

  1. Meiltä löytyy jo omakotitalo, joka on valmis. Siihen on aikoinaan jätetty vaihtoehto, että toisen kerroksen voi halutessaan rakentaa. Sitä olemmekin nyt harkinneet viimeisen vuoden, ja tulimme siihen tulokseen, että tahdomme sen tehdä. Kuljetuspalvelu ja muut täytyy toki hoitaa, mutta olen innoissani tästä urakasta. On myös mukavaa lukea muiden kirjoituksista, joilla on rakentaminen meneillään. Siitä saa itsekin inspiraatiota. https://www.laineaho.fi/kuljetus/kuljetuspalvelut

    VastaaPoista