sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Peltikaton asennus aloitettu

Lammin alkuperäisessä tarjouksessa vesikatteena oli Ruukin peltikatto. Olen kuitenkin aina halunnut konesaumatun peltikaton, joten jätin paketista katon pois ja valitsin konesaumatun katon toimittajaksi Etelä-Suomen Peltipojat. 

Kuulin meidän maaurakoitsijalta että ESPP:n kaverit olivat keskiviikkona käyneet mittaamassa katon. Olin perjantai aamuna keskustelemassa runkourakoitsijan kanssa autokatoksen pohjan kaivamisen aiheuttamista muutoksista tavaroiden sijoittelussa kun tontille kaartoi kuorma-auto kattopellit mukanaan. Puolen tunnin päästä peltipinot olivat katolla asennusvalmiina. Kyselin ESPP:n asentajilta että montako päivää katon asennukseen menee, vastaus oli että viisi päivää eli ensi viikon loppupuolella meillä on peltikatto asennettuna.

Perjantaina katolle nostettiin kolme pinoa kattopeltejä. 
Kävin töiden jälkeen rakennuksella ja siellähän oli jo ensimmäiset pellit asennettu paikoilleen. Katon väri pitäisi olla RR23 eli tumman harmaa mutta se näyttää kyllä harmaalta...
Kattopellit ovat valmiina toisessa päässä kattoa. Pinot on kiinnitty ruoteisiin liukumisen estämiseksi ja pinon päähän laitettiin liukumiseste kattopeltejä varten.

4 kommenttia:

  1. itselläkin vielä pähkäily lukkosauman ja konesauman välillä menossa? Saako udella hintaa mitä konesaumalle lopulta tulee asennettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä hinta asennuksineen on 12700 euroa sisältäen kaiken muun paitsi sadevesikourut ja niiden alastulot. Eli aika paljon kalliimpi kuin mitä Ruukin Classic olisi ollut.

      Poista
  2. Konesaumattu peltikatto on kyllä upean näköinen.

    VastaaPoista
  3. On siistin näköinen katto teille tulossa. Sopii hyvin tuo värikin. Tuttava kertoi että heillä on alkamassa peltikaton asennus tässä keväämmällä. Mukava sitten nähdä lopputulos, meilläkin kun on sama projekti suunnitelmassa.
    https://www.biggan.fi/peltikatot

    VastaaPoista