sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Talon pohjapiirustus versio 1

Alusta asti on ollut selvää että meille tulee 5h + k + saunatilat. Velipojalla on käytössä joku autocad ohjelmisto, jolla talon pohjan piirtäminen onnistuu. Joten soitin hänelle ja pyysin piirtämään meille pohjaratkaisun.

Tällainen oli minun lähettämä ensimmäinen hahmotelma yläkerrasta. Sisämitoiksi annoin 9x14 metriä. Alakertaa ei vielä tässä vaiheessa mietitty. 


Hahmotelmaan kuului olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, erillinen WC ja vaatehuone eteiseen ja kolme makuuhuonetta, iso vaatehuone ja kylpyhuone. Huonejärjestyksen tulisi olla yllä olevan kuvan mukainen. Kulku kodihoitohuoneeseen oli keittiön kautta ja kodinhoitohuoneesta olisi ollut uloskäynti avokuistille. Eli portaat alhaalta olisivat tulleet avokuistille josta olisi päässyt sekä eteiseen että kodinhoitohuoneeseen. Olohuoneesta olisi ollut käynti parvekkeelle, josta olisi päässyt myös pihalle. Päämakuuhuoneesta pitäisi olla käynti parvekkeelle ja vaatehuoneeseen, joka toimisi samalla pukeutumistilana. Vaatehuoneesta olisi päässyt kylpyhuoneeseen, jonne olisi ovi myös eteisestä. 

Vaikeinta oli hahmottaa paikka portaille. Ongelmana oli lisäksi pitkä käytävä joka tuntui automaattisesti muodostuvan kun sisäänkäynti on sivusta ja kyseessä on pitkä talo.

Useamman puhelinkeskustelun ja sähköpostiviestin lopputuloksena oli tällainen pohjapiirustus. 





Marita ei kuitenkaan halunnut avokeittiötä eikä saareketta, joten kuvan viilaamista jatkettiin kunnes tuloksena oli tällainen pohjapiirustus.



Tämä oli nyt Maritan mieleen, siinä olisi kaikki kohdallaan. Lasten huoneiden välinen vaatehuone pitäisi vielä poistaa ja vanhempien makuuhuoneen viereisen vaatehuoneen kokoa kasvattaa niin että sitä voisi käyttää pukeutumistilana. Lisäksi siitä pitäisi olla yhteys kylpyhuoneeseen.

Mutta isoin ongelma tässä oli pohjan koko, tällaisella ratkaisulla talolle tulisi kokoa noin 300m2. Hinta ilman tonttia nousisi 540000-660000 euroon! Laskennassa on käytetty 1800€/m2 ja 2200€/m2. Tässä vaiheessa tämän pohjan kehittely jätettiin tähän ja palattiin tyhjälle suunnittelupöydälle. 

Selvää kuitenkin oli se että jos yrittää mahduttaa kyseisen huonemäärän yhteen kerrokseen niin talosta tulee valtavan kokoinen (ja hintainen).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti