tiistai 7. toukokuuta 2013

Pientä paniikkia

Kuten edellisessä postauksessa jo kerroin niin maaurakoitsija toi kaivinkoneen tontille jo perjantaina. Rakentamisen aloituskokous on ensi maanantaina ja olin pyytänyt mittaustoimistoa käymään merkitsemässä talon paikan ma 20.5. Urakoitsija oli kuitenkin niin nopea että talon pohja oli kaivettu viikonloppuna aloituskorkeuteen.

Eilen aamulla urakoitsija soitti ettei voi jatkaa enää ennen kuin korkomerkintä tuodaan tontille ja vastaava työjohtajakin pitäisi pikku hiljaa tulla käymään tontilla. Olin edellisenä iltana viestitellyt vastaavan kanssa ja silloin sovittiin että hän tilaa talon paikan merkitsemisen heti maanantaiaamuna. 

Soitin vastaavalle työnjohtajalle heti ja hän oli matkalla tontille ja lupasi keskustella urakoitsijan kanssa. Hän soitti urakoitsijan tapaamisen jälkeen että nyt pitäisi pyytää louhijaa järjestämään louhintakatselumus ensi viikolle.

Soitin louhijalle ja kerroin tilanteen. Hän lupasi heti soittaa konsulttiyritykselle (Finnrock) katselmuksesta. Hetken päästä Finnrockilta soitettiin ja kysyttiin haluanko tarjouksen vai teenkö tilauksen. Vastaava työnjohtaja sekä louhija olivat molemmat suositelleet Finnrockia, joten tein tilauksen heti. Pyysin kuitenkin hinta-arvion kustannuksista ja sovittiin tapaaminen tontille klo 13.

Tullessani tontille olivat kaupungin mittamiehet jo merkinneet talon paikan ja olivat parhaillaan laittamassa korkomerkintää puuhun ja valaisintolppaan. Nopeaa toimintaa kaupungin miehiltä kun vastaava oli soittanut asiasta vain pari tuntia aikaisemmin. Katselumusmies, tai tässä tapauksessa nainen, kävi samalla viemässä tiedotteet naapureiden postilaatikoihin. Hän ehdotti että kahteen lähimpään talon tehdään isompi katselmus ja kolmanteen pelkkä julkisivujen katselmus. Lisäksi kahteen taloon sijoitetaan tärinämittarit. Yhdellä mittarilla hinta olisi hieman yli 600 euroa ja kahdella mittarilla hieman yli 800 euroa. Otin varmuuden vuoksi kahdella tärinämittarilla.

Louhinta on tarkoitus aloittaa ensi viikon keskiviikkona klo 9. Maaurakoitsija ja katselmuksen tekijä arvioivat louhittavaa kalliota olevan n. 200 kuutiota. Eli räjäyttelyn myötä räjähtää myös maatöiden budjetti. Louhetta tulee niin paljon että kaivettua pintamaata pitäisi viedä pois tontilta samoin myös syntyvää louhetta ja taas budjetti repesi.

Tänään louhija soitti että kalliota on niin paljon että hän ei pysty suorittamaan louhintaa. Alkuperäinen arvio kallion määrästä oli n. 100 kuutiota, jonka olisi voinut ampua yhtenä päivänä. Hän suositteli toista louhijaa jolle soitin sitten samantien. Louhinnan hinta nousi tietenkin heti urakoitsijan vaihtumisen myötä, onneksi vain 3 euroa kuutiolta. Uusi urakoitsija arvioi kalliota olevan n. 250 kuutiota ja louhinnan kestävän 3-4 päivää. Ongelmana on se että kallio nousee tieltä päin katsottuna eli louhinta pitää suorittaa osissa. Jokaisen räjäytyksen jälkeen pitää tehdä tietä että koneella pääsee lopulta poraamaan kallion korkeimman kohdan ja taas budjetti levisi entisestään.

Yli neljän metrin korkuinen kallio


7 kommenttia:

  1. Auts! Pohojanmaalaisena on vaikea kuvitella tuollaisia massiivisia kallioita. Omalta tontiltamme löytyi kiviä, ja ilahtuneena halailen niitä, sen verran luksusta ne näillä aakeilla laakeilla ovat! Millainen teillä on talopaketti, en muista äkkiseltään? Voitteko korjata budjettia sillä suunnalla? Itse rakennamme kappaletavarasta, ja ainakin vielä elättelen toivetta, että jos kustannukset jossain kohtaa paukkuu kovasti yli suunnitellun, säästän sitten toisessa kohdassa - vaikkapa vaihtamalla kalliit laatat halpoihin, parketin laminaattiin, design-väliovet halvimpiin laakaoviin. Jotain sellaista, jonka voi myöhemmin (kun työllä rikastuu??) apgreidata. Tsemppiä teille! Tonttinne näyttää kyllä KOMIALTA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tulossa kesäkuussa kivikasa tontin reunalle ja niistä pitäisi sitten talo kasata. Täytyy katsoa mikä maatöiden lopullinen kustannus tulee olemaan. Toivottavasti ei vaikuta muihin suunnitelmiin olennaisesti. Autokatoksen tekoa voisi ajatella siirrettäväksi myöhemmäksi. Loppupeleissähän ne on sisätyöt ja sisustus jotka joutuvat kärsimään alkupään kustannusten noususta, kuten jo mainitsitkin.

      Poista
  2. Huh, huh... Vähän tuossa ahdistuin oamsta budjetista, kun siinäkin maatyöt hieman ylitti suunnitellun kustannustason. Omakohtainen muutaman tonnin ylitys taitaa olla kuitenkin aika pientä tuohon verrattuna. Toisaalta on myös sovittuna osaurakoita, joiden kustannusten pitäisi jäädä selvästi alle budjetoidun.

    Maatöiden jälkeen taitaakin olla enemmän tsestä kiinni, miten saa budjetin pysymään kurissa.

    Tuo oikean sivupalkin To-Do -lista on muuten mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on muutenkin miettinyt että miten budjetin saa pysymään kasassa ja nyt se lähtee heti alussa lapasesta. Täytyy yrittää säästää joissain muissa asioissa, esim. lämmitys...hmm sehän on maalämpö eli ei onnistu. Tai katto, ai niin, se on konesaumattu peltikatto, ei onnistu. No toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

      To Do lista tulee tarkentumaan jatkossa kunhan rakentamisessa päästään kunnolla liikkeelle.

      Poista
    2. Maalämmöllä, lattialämmityksellä, IV-koneella ja LVI-urakalla saa kyllä itseasiassa säästettyä, jos saa kilpailutettua hyvät hinnat. Esim lattialämmityksessä meillä tarjoukset vaihteli 2600 - 4100 euron välillä. Toki, jos haluaa juuri jonkin tietyn valmistajan vehkeet, niin joustoa ei paljoa ole.

      Poista
    3. Meillä lattialämmitys sisältyy maalämpöpakettiin. IV-koneeksi tulee Enerventin Pandion joka taitaa olla kokoluokassaan kalleimmasta päästä. Kvv-urakassa voisi saada säästöä jos antaisi appiukon tehdä ne hommat. LVI-urakasta tuli aika nihkeästi tarjouksia, tuntuu olevan kiirettä urakoitsijoilla. Kaksi seitsemästä lähetti tarjouksen ja ne ovat suunnilleen samanhintaisia.

      Poista
  3. Paljonko tämä lysti loppupeleissä maksoi ja paljonko louhittiin?

    VastaaPoista