lauantai 4. toukokuuta 2013

Tulikivi takat

Kävin tänään Tulikiven liikkeessä pyytämässä tarjousta kahdesta takasta. Marita haluaa yläkertaan takkaleivinuunin joten se rajoittaa heti valmistakkojen valikoimaa. Takka mietintää löytyy jo aikaisemmasta postauksesta täältä. Tulikiven Aalto takka putosi pois sen huonon luukun takia. OmaKoti messuilla kävin katsomassa Uuniseppien takkoja, ne ovat kuvissa hyvän näköisiä mutta ainakin messuilla olleissa takoissa luukut olivat onnettomia. 

Takkaleivinuuni on aiheuttanut minulle päänsärkyä koska Marita haluaa välttämättä takkaleivinuunin yläkertaan. Hänelle ei kelpaa haudutusuunilla varustettu takka ja muutenkin sen pitäisi olla valkoinen kaakelitakka. Tulikivellä aidot takkaleivinuunit ovat vuolukivipintaisia ja minä en millään haluaisi meille vuolukivipintaista takkaa. Joten Tulikiven Noora T on kompromissi eli jotain noiden edellä mainittujen väliltä.

Pyysin tarjousta kahdesta takasta, yläkertaan olisi tulossa alla oleva takkamalli eli Noora T mattavalkoisella laatalla ja lisäksi säilytystila takan päähän ja leivinuuni vastakkaiselle puolelle (ruokailutilaan päin). Alakerran takkamalli on Kaltio ja samalla mattavalkoisella laatalla.

Kermansaven takoissa on se hyvä puoli että niiden pintalämpötila on alhaisempi kuin Tulikiven takoissa. Tokihan luukkujen kohdat ovat kuumia kummassakin.

Saan tarjouksen ensi viikolla.

Tulikivi Noora T, takka-leivinuuni yläkertaan
Tulikivi Kaltio, takka alakertaan (tulee saman värisellä laatalla kuin yläkerran takkakin)

2 kommenttia:

  1. Hei! Meillä oli edellisessä kodissa Kermansaven Hiekka, kokoa 600*800*2100. Hyvin lämmitti, ja kermanvaalealla laattapinnalla pysyi vuosikaudet tosi kauniina - ei mitään tummentumia tms. Tulipesä kuitenkin hajoili ajan mittaan vähän väliä: kordieriittilevyt halkeilivat, valurautalevyt vääntyilivät. Kuulemma näistä ongelmista on päästy Kermansaven ja Tulikiven yhtyessä. Kauniita takkoja mietitte, peukutan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti noista ongelmista on jo päästy. Googlettamalla löytyy samanlaisia ongelmia myös Uuniseppien takoissa. Heillä on ainakin kuvissa paljon paremman näköisiä takkoja kuin Tulikivellä/Kermansavella. Paras vaihtoehto olisi teettää takat hyvällä takkamuurarilla mutta mistähän sellaisen löytäisi.

      Poista